Uncategorized

Kiinteistöhuolto ja vastuukysymykset kannattaa kirjata jo sopimukseen

Kiinteistöhuollon merkitys kiinteistön arvolle on merkittävässä asemassa. Kiinteistöhuollon tehtävänä on pitää huoli siitä, että kiinteistö voi hyvin, ja että tilassa asuvat ja toimivat ihmiset voivat olla siellä riskittömästi.

Toimiva kiinteistöhuolto päivystää 24h/7 eli aina. Tällä pyritään estämään vahinkotilanteessa lisävahinkojen ja henkilö- sekä omaisuusvahinkojen syntyminen.

Kiinteistöhuollon tulisi kuitenkin aina olla myös asiakaslähtöistä, vaikka pääosa kiinteistönhuollolla meneekin kiinteistön huoltamiseen ja ympäristön siistinä pitämineen. Nämä asiat kuitenkin viime kädessä kohottavat kiinteistön arvoa, asumismukavuutta ja viihtyisyyttä. Kiinteistön arvon kohotuksesta on tietenkin kiinnostuneet asunnoiden omistajat ja tästä syystä kiinteistöhuoltoa tekevä yhtiö on aina valittu taloyhtiön toimesta, joka taas on valittu talon osakkeenomistajien keskuudesta.

Kiinteistönhuoltoyritystä palkatessa taloyhtiön tehtävänä on tarkkaan määrittää ne tehtävät, jotka kuuluvat kiinteistöhuollon toimenkuvaan. Etenkin talven aikana suoritettavat työt, jotka ovat sidoksissa lumi- ja jäätilanteeseen, on hyvä määritellä hyvinkin tarkkaan jotta sopijaosapuolet tietävät kaikki miten tehtävät ja vastuut jakaantuvat.

Sopimukseen kannattaa kirjata, mitä käytännössä 24h/7 päivystys pitää sisällään. Samalla siihen kannattaa kirjata tarkistusfrekvenssit koskien erityisesti lumi- ja jäätilanteen tarkkailua; kattolumien tilannetta, hiekoituksen ja lumenaurauksen tarvetta. Hyvänä on pidetty myös sitä, että sopimusasiakirjaan on merkitty mihin aikaan vuorokaudesta esim. auraus tulee olla tehtynä, millä laadulla ja onko työnteolla eroja arkisin-viikonlopun –välisenä aikana.

Suomenna on paljon pieniä kiinteistöhuoltoa välittäviä toimistoja. Isoista suosituimpia ovat ISS, Laatutakuu, Lassila & Tikanoja, Securitas ja SOL.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s